tiistai 30. heinäkuuta 2013

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Aika aikaansa kutakin

Tämä blogi on tullut tiensä päähän. 

Tuo kauan odotettu ja niin suuresti toivottu pieni ihminen lähestyy jo puolen vuoden ikää ja neulomuksia on enemmän ajatuksen tasolla kuin työn alla. Kun käsitöitä ei valmistu, tuntuu että kaikki tänne syntyvät tekstit on täynnä haikeutta ja surumielisyyttä, vaikka tuota pientä hymynaamaa katsellessa ja sen kanssa touhutessa kaikki on oikeasti ihan käsittämättömän hyvin. 

Kiitos kaikille ihanille lukijoille, kommentteja jättäneillä ja jättämättä käyneille. Nyt, kun elämältä on saanut kaiken, on aika sulkea kansi ja keskittyä olemaan onnellinen.


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Äitienpäivän alla...

Niin onnellisissa merkeissä kuin meillä tänä vuonna äitienpäivää tullankin viettämään, en voi äitienpäivän alla olla muistamatta aiempien vuosien sydäntä särkevää surua. 

Lapsettomien yhdistys Simpukka järjestää jälleen äitienpäivän aattona Lapsettomien lauantai-ohjelmaa, ei suinkaa vähätelläkseen vanhemmuuden onnea, vaan muistuttaakseen, ettei lapsen saaminen ole itsestäänsalvyys vaan yksi suurimmista lahjoista <3

tiistai 26. maaliskuuta 2013

"Kaksi aikuista ja lapsi"

Bongasin facebookista Nuttu-ryhmästä linkin kyselyyn käsitöiden tekijöille. Kysely toteutettiin osana Helsingin yliopiston käsityötieteen koulutuksen pro gradu -tutkimusta ja tokihan siihen vastasin. Kyselyn lopussa pyydettiin normaaliin tapaan vastaajasta taustatietoja. Tajusin ensimmäistä kertaa valitsevani perhemuotoa koskeviin kysymyksiin vastausvaihtoehdon "Kaksi aikuista ja lapsi/lapsia". Kuulostaa ehkä typerältä, mutta se tuntui hirmuisen hämmentävältä. Meidän talouteemme kuuluu nyt lapsi. Lapsi. Eikä kysymykseen voinut valita vastausvaihtoehdoksi "Kaksi aikuista ja kauan odotettu, niin suuresti toivottu ja niin hirmuisen paljon haluttu pienen pieni vauva". Vain "kaksi aikuista ja lapsi". Niin kuin se olisi ihan normaalia, että meillä on lapsi. Niin kuin lapsettomuutta ja keskenmenoja ei olisi koskaan ollutkaan. "Kaksi aikuista ja lapsi".

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kentän laidalla


Pari postausta sitten mainitsin siitä pikkuruisesta projektista, joka oli tuloillaan. Tadaa! Se on valmis! Noin nyrkin kokoinen helisevä jalkapallo siskonpojalle. Sen oli tarkoitus valmistua ristiäislahjaksi, mutta toisin kävi. No, viikko sinne, toinen tänne. Ja niin innoissaan pikkumies on pallon ottanut vastaan, että serkkutyttö kannustanee muutaman vuoden päästä huippupelaajaa kentänlaidalla  ^_^

Pallo on neulottu Novitan Jasmin-langasta, puikot kokoa kolme. Pallo on otettu haltuun ottamalla suuntaa Yana Knitsin ohjeesta, mutta koska lopputuloksesta halusin huomattavasti pienemmän, silmukkamääriä ja kerroksia on pähkitty uusiksi. En myöskään jaksanut alkaa yhdistelemään noin paljoa yksittäisiä paloja vaan neuloin kerralla aina kaksi valkoista ja yhden mustan osan yhteen.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Metsäläisvauvan päiväunipeitto

Maltoin hetkeki nostaa katseeni vauvasta ja kävin pitkästä aikaa lueskelemassa blogeja. Innostuinkin hurjasti Villaviidakosta bongaamastani POP Blanket-tilkkupeitosta. Sormet alkoivat taas syyhyämään. Ja siitäpä tuli mieleeni syksyllä aloittamani virkkuutyö, tilkkupeitto, joka on tyystin unohtunut projektikorin pohjalle ja jäänyt täälläkin mainitsematta. Tässä siis ensiesittelyssä "Metsäläisvauvan päiväunipeitto", tai sen alku...


Malli on omasta päästä ja tilkkuja on valmiina säälittävät kuusi: kolme keltaista nallea ja kolme oranssia kettua ja nekin nassujen yksityiskohtia vailla.. Projekti on jäänyt hautumaan, koska virkkaamiseen joudun keskittymään enemmän kuin neulomiseen eikä kaiken keskittymiseen vieviin käsitöihin ole juuri riittänyt aikaa (tai hermoja), olenhan surassa/luennolla/TV:n ääressä neuloja. Mutta ehkäpä mä lainaan ideaa Virkkulaaksosta ja neulon peiton loppuun. Sitten kun raaskin silmien lisäksi irrottaa lapsesta hetkeksi myös molemmat kädet... :)